7/19/2013

Peehematkalla

Kesälomatoiveet kohdistuivat kääpiöiden osalta "nukkumishuoneeseen" ja mahdollisimman paljoon uimiseen. Emme ole suunnittelevaa sorttia ja koska eräänä aamuna tuntui siltä, että nyt voisi matkaan lähteä, hyppäsimme autoon ja menoks! Jonnekin kehäteiden sisäpuolelle piti päästä ja hotelliin yöksi ja sehän tarkoitti todella hyvää neulomisaikaa autossa.


Hottia.

Tästä lähdettiin. Olin edellisenä iltana saanut hyvän alun huiviin ja vaikka mallin suorittaminen vaatii pientä ohjeen seuraamista, lähdin silti rohkeasti yrittämään. En tykkää lukemisesta autossa, mutta neulominen ei tuota kyllä tuskaa. (Ja hitto että mää näitä pellavahousuja vihaan just tän takia, että niissä on koko ajan vetskari auki!)

Etenee se!

Länsiväylän varteen päästyämme kerä oli jo huvennut näin pieneksi. Koska matkakuume on kova, mentiin illalla lentokentälle koneita katselemaan ja mun matkan huippuhetki oli siellä - Starbucksin kahvi! Voi onnea! Lentokentän näköalaterassi on oikeasti vierailun arvoinen paikka. Terassin pleksireunat takaavat sen, että kääpiöilläkin oli kiitoradoille hyvä näkyvyys. Kolmensadankilometrin päästä kannetut pinkit Peltoritkin olivat tarpeen, koska Määentykkääkovihtääniht piti niitä tiukasti kentällä päässään.


Vastavärit herkuttelee keskenään.

Sain illalla liitettyä uuden värin huiviin ja maltoin jättää työn päiväksi autoon. Erinäinen määrä lähijunia ja raitiovaunuja ja annos pääkaupunkia tuli nautittua tiiviissä paketissa. Meneillään oleva Tall Ships Race yllätti läsnäolollaan, hieeenoja laivoja! Etsin Jack Sparrow'ia mutten löytänyt. Laitettiin kääpiöt kävelemään Tuomiokirkon rappusetkin ylös ja heidän matkan huippuhetki löytyi sieltä huipulta. Sadevesikaivo. Takapuolet maahan ja kaivon viereen istumaan. Mukulakivien koloista nypitiin ehkä vajaa kuutio pikkukiviä ja heiteltiin ne koloista sinne kaivoon. Erinäinen määrä turisteja innostui myös tästä huippuhetkestä ja lapset ikuistuivat useammallekin näytölle. 


Kotona taas.

Takastulomatkalla oltiin enemmän ja vähemmän väsyneitä ja mä hiukan jatkoin tätä eteenpäin. Kolmas väri istuu kuvioihin oikeen hyvin ja nyt vaan toivotaan, että kaikki kolme riittävät loppuun asti. Olen jo varautunut suunnitelma B:llä, joten melko värikkääksi menee, jos vihreä päättää loppua ennen aikojaan.

Piste ja lämmin ajatus sille, joka osaa päätellä mallin!

2 kommenttia:

  1. Onpa ihanat värit! Piste jää saamatta, mutta jään innolla odottamaan huivia valmiina... :-)

    VastaaPoista
  2. Tää melkein häikii. Viimeisiä kerroksia viedään, joten eikös sitä kohta olis esiteltävää.

    VastaaPoista

Kiitos kun jätit merkin itsestäsi. :)